Henkilökohtaiset palvelut

Tarot tulkinta 

Tarot tulkinta on kuin säätiedotus, se tuo näkyväksi millaisia energioita asiaan liittyy; mitä haasteita tai siunauksia on ilmassa.Tulkinnassa asioihin voi saada uutta perspektiiviä tai ohjausta asioihin. Tulkinnasta on otettava se mikä resonoi sydämen kanssa ja muistettava että Ihmisellä on kuitenkin aina päätösvalta elämäänsä.. Universumi ei myöskään tunne aikaa, vaan asiat ovat voineet jo tapahtua, ne ovat käynnissä nyt, tai vasta tulevaisuudessa. Tarot-tulkintani ovat hoivaavia, parantavia ja kannustavia.

Tarot-tulkinnan avulla päästään kosketuksiin ihmisen alitajunnan kanssa. Tarot- korttien kuvien kautta esiin tulee sellaista syvää alitajuista tietoa, mitä emme pysty saamaan pelkästään rationaalisen mielen ja keskustelun avulla. Korteissa on symbolisia merkityksiä, ja voimme löytää niistä erilaisia näkökulmia tilanteeseemme. Yksi kuva voi olla tuhat sanaa.

Tarot- tulkinnoissa käytetään korttien tulkinnan apuna intuitiota ja kykyä aistia ihmisen syvää puolta. Osa korttien kautta välitettävästå universumista tiedosta voi tulla myös kirjoittamalla tai maalaamalla Myös Energiahoitoa yhdistetään Tarot-tulkintoihini.

Tarot kortit ovat voimakas väline energioiden kanavoimiseen, tulkitsemiseen ja korjaamiseen. Tarot korttien avulla voidaan muuttaa sekä ihmisen mielen että kehon energiaa positiivisemmaksi ja rakastavammaksi. Ruokkia sisäistä tultamme. 

Olen tulkinnut Tarot- kortteja kymmenen vuotta, ensin itsehoito keinona loppuun palamisesta toipuessa, sitten muille.

.

Energiahoito 

Ihmisen keho kantaa tunnemuistoja koko elämän tapahtumista. Se on viisas, ymmärtää millon joku asia on meille hyväksi milloin ei. Eri syistä voimme kuitenkin hukkaamme yhteyden kehoomme, samalla myös mieleemme, tunteisiimme. Lakkaamme kuuntelemasta sisäistä ääntämme. Energiahoidon avulla voidaan palauttaa yhteyttä kehoomme ja samalla sisäiseen äänemme.

Energiahoidossa ajatellaan, että kaikki on energiaa ja hoidon avulla voimme vaikuttaa autonomiseen hermostoon. Voimme muuttaa solujen energia latausta negatiivisiesta positiiviseksi. Energiahoito voidaan antaa Tarot tulkintojen tukena tai ilman sitä.

Energiahoidoilla viitataan yleensä tekniikoihin, joissa hoitovaikutus saadaan aikaan ns. "energiajärjestelmän" kautta. Tästä energiajärjestelmästä voidaan käyttää erityyppisiä nimityksiä kuten meridiaanit, chakrat, energiakenttä jne.

Itse teen Energiahoitoa asiakkaan kehon seitsemää chakraa kevyesti koskettaen. Keholla on muisti, sinne on tallentunut paljon erilaisia tunteita. Aistin hoidon aikana asiakkaan tunteita väreinä, sanoina tai kuvina. Saatan hoidon aikana kanavoida tätä kokemiani kirjoittamisen, maalaamisen tai musiikin avulla. Kaikki tapahtuu intuitiivisesti, asiakkaan parhaaksi. Hoitaja on kuin kanava, jonka kautta viestit kulkevat. Välitän hoidon aikana parantavaa energiaa asiakkaalle.

Tarot, Energia ja Kanavointi ovat kehollisia/ toiminnallistia menetelmiä,, joiden avulla voimme oppia kuuntelemaan ja parantamaan kehomme energioita. Samalla myös mielemme ja sielumme hyvinvointi paranee. Kaikki tapahtuu Valon ja Rakkauden kautta.

Olen käynyt Reikihoitaja kurssit 1 ja 2,
.  

Kanavointi 

Kanavointi on tajunnanvirranomaista tietoa jota tulee syvältä sisimmästä, alitajunnasta tai universumista, miten kukanenkin käsittää. Hoitaja on ikäänkuin tiedon välittäjänä, kanavana, siirtäen itsensä syrjään ja ottaen vastaan sen viestin, mitä hänen kauttaan asiakkaalle välitetään.

Kanavointia voi tehdä monin tavoin, Tunnemaalaus ja Luova kirjoittaminen ovat minulle luontaisia tapoja kanavoida. Olen itsekin saanut niistä apua omassa kasvussani. Kuvat, sanat tai musiiki kertovat tunne-elämästä sen, mitä ihmisen elämässä on kulloinkin menossa tai mitä ohjausta hän kaipaa, Taide vie suoraan ihmisen alitajuntaan, lähteelle, sielumme käsikirjoitukseen, henkioppaidemme luo.

Tärkeintä on matka, se miten asiakas itse kokee kuvat, sanat tai musiikin, mitä hänelle kanavoinnissa tuotetaan ja millaisia tunteita ne herättävät. Kanavoinnussa annetaan sen verran tietoa, kun asiakas on valmis vastaanottamaan.

Kanavoinnin avulla voidaan muuttaa ihmisen negatiivista tarinaa positiivisemmiaksi, samalla muutetaan kehon energeettisiä sidoksia ja ihminen voi kokonaisuudessaan paremmin. Kanavoinnissa syntyneen taiteen energia on parantavaa, kun se resonoi sydämen kanssa.

Olen opiskellut Kirjallisuusterapeutiksi sekä suorittanut erilaista Taide ja taideterapeuttisia opintoja, joista saanut työvälineitä myös kanavoinnille. 
 

Psykoterapia 

Sinulla on mahdollista aloittaa myös Psykoterapia kanssani!  

 Www.terapiavalo.webnode.fi 


Hinnasto :

Tarot-tulkinta ja kanavointi vastaanotolla

35€ 20min

55€ 40min


Tarot-tulkinta ja kanavointi videoyhteydellä tai äänitalteena

30€ 10-15min

Sielun viesti kirjoittamalla, laulamalla tai maalaamalla
75€

Energiahoito vastaanotolla

65€ 45min


Psykoterapia tutustuminen 
60€ 45min 


Kysy tarjousta Tapahtumiin yms. !
 

Ostaessasi henkilökohtaisia palveluita, maksa haluamasi palvelu tilisiirrolla tilille FI90 8000 2729 9008 93. Lähetä maksun jälkeen kuva kuitista osoitteeseen marika.salonurmi@gmail.com, jonka jälkeen otan sinuun yhteyttä.


Yhteystiedot;

marika.salonurmi@gmail.com 

050-4130469

Nelly/Marika Salonurmi